CASE: Teknologiaa oppimisen ehdoilla Etelä-Tapiolan lukiossa

Oppilaiden hyvästä menestyksestä ja korkealaatuisesta opetuksestaan tunnettu Etelä-Tapiolan lukio on edelläkävijä digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisessä koulutyössä. Oppilaitos on yhdessä Dellin kanssa suunnitellut teknologiaratkaisut 800 neliömetrin nykyaikaiseen oppimisympäristöön, jossa oppilaat ja opettajat työskentelevät yhdessä entistä tuloksekkaammin.

Uudet oppimisympäristöt edellyttävät kokonaisvaltaista näkemystä

Dell ja Etelä-Tapiolan lukio käynnistivät uuden oppimisympäristön suunnittelun vuonna 2014. Alusta saakka suunnittelussa panostettiin siihen, että toteutettavat ratkaisut ja hankittavat laitteet palvelevat opetussuunnitelman ja pedagogisten tavoitteiden toteutumista.

”Koulullamme on vahva pedagoginen kulttuuri ja oppilaidemme opiskelumotivaatio on aina ollut korkealla. Näiden tekijöiden vahvistaminen on ollut ensisijainen lähtökohtamme uusia hankintoja tehtäessä”, kertoo Etelä-Tapiolan lukion apulaisrehtori Juha Kivioja.

Dell on toimittanut teknologiaratkaisuja oppimisympäristöihin ympäri maailman. Saatujen kokemusten perusteella oppilaitokset keskittyvät usein liiaksi yksittäisiin laitehankintoihin. ”Pelkkien laitteiden hankinta ei riitä toimivan kokonaisuuden rakentamiseksi. Dellin lähestymistapa pohjautuu aina oppilaitosten pedagogisiin tavoitteisiin. Tarjoamamme ratkaisut suunnitellaan siten, että kouluissa voidaan keskittyä opiskeluun ja opettamiseen”, kertoo Dellin oppilaitosyhteistyöstä vastaava Sami Kuorilehto.

Teknologiat rakentavat yhteisöllisyyttä

Erityisellä ilolla Etelä-Tapiolan lukiossa on seurattu oppilaiden yhteisöllisyyden ja ryhmäytymisen lisääntymistä, jota digitaaliset ratkaisut ovat tukeneet hyvin. ”Jo muutamassa viikossa oppilaat oppivat hyödyntämään uusia teknologioita ja alkoivat työskentelemään paremmin ryhmissä opettaen samalla toinen toisiaan, jolloin myös oppilas itse oppii paremmin”, kertoo Kivioja.

Oppitunneilla aktiivisessa käytössä ovat olleet esimerkiksi yhdessä työskentelyyn ja esittämiseen soveltuvat interaktiiviset Dell S520 -projektorit sekä videoita, äänentoistoa ja 3D kuvia tehokkaasti pyörittävä Dell Precision 5810 XCTO -pöytäkone. Tilaan asennettiin myös langaton Dell AC411 -kaiutinjärjestelmä, langattoman työskentelyn ja esittämisen mahdollistava Dell Optiplex 7040 MFF -minitietokone sekä laitteiden turvallisen säilytyksen varmistava Dell Mobile Computing -vaunu. Dell on vastannut laitteiden asentamisesta ja auttaa Etelä-Tapiolan lukiota laitteiden ylläpidossa.

Enemmän aikaa oppimisen tukemiselle

Opettajin työssä uudet teknologiat ovat näkyneet Etelä-Tapiolan lukiossa suorana ajansäästönä. Jo 80 % lukion opettajista korjaa koulutehtäviä suoraan laitteilla oppilaiden kanssa jaetussa työtilassa, mikä säästää merkittävästi työhön käytettävää aikaa. Oppilaat vastaavasti saavat palautteen työstään nopeasti. ”Perinteiset koepaperipinot opettajien pöydillä alkavat olla meillä historiaa”, naurahtaa Juha Kivioja.

Valitut laiteratkaisut ovat lisänneet myös vuorovaikutusta ja opettajien mahdollisuuksia paneutua paremmin kunkin oppilaan oppimisen tukemiseen.

Opetuksen digitaalinen transformaatio etenee vauhdilla

Ylioppilaskirjoitusten muuttuminen sähköiseksi on ollut vauhdittamassa teknologian lisääntymistä suomalaisissa oppilaitoksissa. Kyse ei ole kuitenkaan yksittäisten työvaiheiden digitalisoitumisesta, vaan laajemmasta ymmärryksestä teknologian vaikutuksista tulevaisuuden koulutukselle ja oppimiselle. ”Avainasemassa on tunnistaa koko ketjun toimivuus verkkoratkaisuista ja hallintajärjestelmistä aina päätelaiteisiin saakka, jotta valitut teknologiaratkaisut ovat sillä tasolla, että ne vastaavat tulevaisuuden haasteisiin koulutyön kehittymisessä”, päättää Sami Kuorilehto.

Katso video

HYÖDYNNETTY TEKNOLOGIA

  • Dell interactive Touch S520 -projektorit
    • Dell Precision 5810 XCTO -pöytätietokone
    • Dell AC411 -kaiutinjärjestelmä
    • Full HD -projektorit
    • Dell Optiplex 7040MFF -minitietokone
    • Kannettava Dell M115HD -projektori
    • Dell E5515 -monitorit
    • Dell C1760nw -väritulostin
    • Kärry ja kannettavia

(julkaistu 2017)

About the Author: Dell Technologies