Dell Technologies saavuttanut useita vastuullisuustavoitteitaan ennenaikaisesti – lähes miljoona tonnia elektroniikkajätettä uudelleenkäytetty

JAA:
Copied!

Entistä vastuullisempaan ja eettisempään liiketoimintaan tähtääviä ohjelmia laajennetaan. Dell jatkaa tehtäväänsä muuttaa maailmaa teknologian avulla.

Tiivistelmä

  • Dell Technologiesin loppuraportti 2020 Legacy of Good -ohjelmasta on ilmestynyt. Suuri osa sen tavoitteista saavutetaan tai ylitetään jo ennen virallista aikataulua.
  • Sosiaalinen vaikutus huomioidaan myös jatkossa kaikissa Dell Technologiesin liiketoimintapäätöksissä.
  • Dell Technologies aloittaa uuden vuoteen 2030 tähtäävän yhteiskuntavastuuprojektin, “Progress Made Real”.

Dell Technologies (NYSE:DELL) saavuttaa tai ylittää yli 75% kaikista 2020 Legacy of Good yritysvastuusuunnitelmassa asettamistaan tavoitteista ennenaikaisesti. Yritys on onnistunut rakentamaan kestävän pohjan ympäristö- ja yhteiskuntavastuun tavoitteilleen.

“Vastuullinen ja eettinen liiketoiminta on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Tämä pätee sekä yritykseemme että asiakkaisiimme kuin ympäröivään yhteiskuntaan”, kertoo Dell Technologiesin asiakkuusjohtaja Karen Quintos. “Olemme saavuttaneet merkittäviä virstanpylväitä matkalla kohti terveempää planeettaa ja tasaarvoisempaa yhteiskuntaa, mutta vielä on paljon tehtävää. Sukupolvia ylittävien ongelmien ratkominen ei voi odottaa. Dell Technologies jatkaa teknologisen, kaupallisen ja yhteisöllisen asemansa hyödyntämistä positiivisen muutoksen ajurina.”

2020-tavoitteiden loppuraportti

Vuoden 2013 yritysvastuuohjelmassaan, 2020 Legacy of Good, Dell Technologies asetti itselleen ja kumppaneilleen kunnianhimoisia tavoitteita niin ympäristö- kuin yhteiskuntavastuun mittapuilla. Tänään julkaistussa loppuraportissa yritys osoittaa lunastaneensa monet näistä tavoitteista.

Saavutetut tavoitteet sekä tavoitteet, joiden osalta on tehty mittavaa edistystä:

  • Dell Technologiesin kierrätysaloitteet, joiden kautta on uudelleenkäytetty lähes miljoona tonnia elektroniikkajätettä. Aloitteisiin lukeutuvat kierrätysohjelma Dell Reconnect, kumppanuus yhdysvaltalaisen Goodwill-organisaation kanssa sekä Dellin resurssien palautusja kierrätyspalvelut.
    • 2020-tavoitteet saavutettu ennen aikataulua
  • Dell Technologiesin uusissa tuotteissa on uudelleenkäytetty lähes 50 000 tonnia kierrätysmateriaalia, kierrätysmuovia ja muita ympäristöystävällisiä materiaaleja.
    • 2020-tavoitteet saavutettu ennen aikataulua
  • Dell Technologies on kehittänyt ja ylläpitänyt kestävän kehityksen aloitteitaan kaikissa yrityksen operoimissa tiloissa.
    • 2020-tavoitteet saavutettu ennen aikataulua
  • Laitevalmistusprosessien tuottaman jäteveden määrää on vähennetty yli 4,5 miljoonalla kuutiometrillä.
  • Tuoteportfolion energiankulutusta on vähennetty 64 %.
  • Dell Technologiesin erinäisten aloitteiden kautta on toteutettu viisi miljoonaa vapaaehtoistyötuntia. Työn kohteisiin kuuluu niin taitoperusteista vapaaehtoistyötä, opiskelijamentorointia kuin uusien, voittoa tavoittelemattomien teknologiaratkaisujen kehittämistä.
    • 2020-tavoitteet vapaaehtoistyötunneista saavutettu
  • Joustavan työnteon piiriin on maailmanlaajuisesti saatu 60 % yrityksen tähän soveltuvasta henkilöstöstä.
    • 2020-tavoite (50 %) ylitetty.
  • Maailmanlaajuinen työntekijätyytyväisyys on saatu kasvatettua yli 89 prosenttiin.
    • 2020-tavoite (75 %) ylitetty.
  • Toimitusketjuohjelmien sisällä on allokoitu yli kolme miljardia dollaria laajalle ja monimuotoiselle tavarantoimittajapohjalle. Dell Technologies jatkaa osana Billion Dollar Roundtable diversiteettiohjelmaa ja täyttää ohjelman asettamat kriteerit.
  • Dell Technologies on lanseerannut konserninlaajuisen oppimisohjelman, joka tähtää tiedostamattomien ennakkoluulojen lieventämiseen. Kaikki Dellin johtajat maailmanlaajuisesti lukeutuvat MARC (Many Advocating Real Change) -ohjelman piiriin.
  • Yritys on myös saanut lukuisia kunniamainintoja. LinkedIn on julistanut Dell Technologiesin yhdeksi vuoden 2019 parhaista yrityksistä, Dell Technologiesin naistyöntekijöiltä kerätyn palautteen perusteella Dell on noussut FairyGodBoss-palvelussa parhaan 10 teknologiayrityksen joukkoon, Human Rights Campaign -järjestön 2019 yritystasa-arvoindeksissä Dell lukeutuu seksuaalitasa-arvon perusteella parhaiden työpaikkojen joukkoon (15 vuotta putkeen) ja Ethisphere® Instituten mukaan yritys on yksi maailman eettisimmistä (6 vuotta putkeen).

 Kehityksen tiekartta

2020 Legacy of Good -suunnitelma on rakentanut vahvan alustan Dell Technologiesin uudelle, vuoteen 2030 tähtäävälle Progress Made Real -yhteiskuntavastuuhankkeelle. Uuden vastuullisuusohjelman kolme pilaria ovat kestävä kehitys, tasa-arvo ja teknologia kehityksen ajurina. Suunnitelmaa ohjaavat tiukat eettiset ja yksityisyydensuojaa vahvistavat tavoitteet, joihin Dell Technologies on sitoutunut. Vuoteen 2030 tähtäävän vision avulla yritys pyrkii vastaamaan tulevan vuosikymmenen suurimpiin haasteisiin elinkeinoelämän ja ympäristön osalta. Tulevan vuoden aikana yritys täsmentää tavoitteitaan ja jatkaa läpinäkyvää raportointiaan.

 Kestävän kehityksen askelmerkit

Yrityksillä on elintärkeä rooli ympäristönsuojelussa. Yhdessä asiakas-, toimittaja- ja yhteisöverkostonsa kanssa Dell Technologies aikoo lisätä panostuksia kiertotalouteen, vähentää toimintojensa ympäristökuormitusta sekä tukea yhteistyökumppaneidensa vastuullisuushankkeita.

  • Onnistuneen elektroniikkajätteen seurantapilotin jälkeen Dell Technologies tekee globaalista seurannasta osan elektroniikkajätteen kierrätysohjelmansa partneriauditointia. Basel Action Networkin (BAN) kanssa toteutetun pilottiohjelman ansiosta Dell Technologies löysi puutteita kierrätysketjunsa loppupäässä ja onnistui tekemään tarvittavat korjaukset nopeasti.
  • Juurijulkaistussa hankkeessaan Dell valmistaa autojen tuulilasista kierrätetystä polyvinyylibutyraalista (PVB) suojaavia, vesitiiviitä vuorauksia tietokonelaukkuihinsa ja reppuihinsa. Reppujen ja laukkujen valmistuksessa käytetään myös innovatiivista liuosvärjäystä (solution dyeing), jonka ansiosta prosessi tuottaa 90 % vähemmän jätevettä ja käyttää 29 % vähemmän energiaa. Ensimmäiset rPVB-laukut lähtivät asiakkaille helmikuussa ja toiminnan on arvioitu vähentävän kaatopaikkajätteen määrää lähes 35 tonnilla kuukaudessa.
  • Yhteistyössä kumppaniensa Seagaten ja Teleplanin (tallennuslaitteiden kierrätyksen ja tiedonpalautuksen asiantuntija) kanssa Dell on löytänyt uuden suljettua kiertoa hyödyntävän prosessin, jonka avullakierrätetystä yrityslaitteistosta saadaan palautettua harvinaisia maamagneetteja. Magneetteja voidaan uudelleenkäyttää uusissa kovalevyissä. Alustavassa pilottiohjelmassa uudelleenkäytettyjä magneetteja testataan 25 000:ssa Dell Latitude 5000 sarjan malleihin asennettavassa Seagate-kovalevyssä. Harvinaisten maametallien uudelleenkäyttö vähentää tarvetta uusille kaivauksille, jotka voivat aiheuttaa ympäristö- ja terveyshaittoja paikallisille yhteisöille.

 Tasa-arvon edistäminen

Työvoimakilpailun kasvaessa yritysten tulee panostaa diversiteettiin houkutellakseen uutta työvoimaa sekä ymmärtääkseen muuttuvia asiakastarpeita. Dell Technologies kehittää aktiivisesti useita uusia palkkaussohjelmapilotteja löytääkseen uusia kykyjä. Näitä pilottiohjelmia ovat:

  • Neurodiversiteettipalkkausohjelma, jonka kautta koulutetaan autismikirjoon kuuluvia ihmisiä ja tarjotaan mahdollisuuksia täyspäiväiseen uraan. Yhteistyössä HMEA, The Arc of the Capital Area ja Neurodiverisity in the Workplace -organisaatioiden kanssa toteutettu ohjelma helpottaa oman osaamisen ja taitojen esilletuomista työhaastattelussa. Pilottiohjelmaa laajennettiin Massachusettsista Teksasiin huhtikuussa 2019.
  • Paluuohjelmat kuten Dell Career Restart tarjoavat työmahdollisuuksia henkilöille, jotka ovat olleet poissa työelämästä yli vuoden. Ohjelma auttaa työnhakijoita hyödyntämään aiempaa työkokemustaan tuetussa ympäristössä. Pilottiohjelma on aloitettu Yhdysvalloissa ja Intiassa.
  • Oppimis- ja uudelleenoppimisohjelmat, kuten Dell Technologiesin yhteistyö Northeastern Universityn Align ohjelman kanssa auttavat monimuotoisista lähtökohdista tulevia opiskelijoita sopeutumaan uraan teknologia-alalla. Project Immersion -ohjelman kautta alemman korkeakoulututkinnon Minority Serving -instituuteissa tai Historically Black Colleges & Universities -oppilaitoksissa suorittaneet opiskelijat saavat valmiuksia digitaaliseen tulevaisuuteen. Lisäksi,

Dell Technologiesin tarjoama verkko-oppimisympäristö, Laboratory for People with Disabilities ([email protected]) opettaa teknologialähtöisiä ammattitaitoja motorisista, kuuloon liittyvistä tai muista vammoista kärsiville henkilöille Brasiliassa.

Dell Technologies on sitoutunut vastaamaan diversiteettiin ja tasa-arvoon liittyviin ongelmiin. Yritys puhuu osallistavuutta lisäävien julkisten linjausten puolesta ja on osallisena CEO Action for Diversity & Inclusion -aloitteen kaltaisissa strategisissa koalitioissa. Dell Technologies on yksi Reboot Representation Tech Coalition -koalition perustajajäsenistä.

Teknologia kehityksen ajurina

Teknologinen kehitys tarjoaa rajattomat puitteet inhimilliselle kehitykselle ja yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisulle. Dell Technologies on sitoutunut hyödyntämään koko tuoteportfoliotaan sekä kumppanuuksiaan ihmiskunnan kehityksen tukena.

  • Dell Technologies laajentaa solar learning labs -yhteyspisteverkostoaan, joka tähtää sujuvien ICT-yhteyksien levittämiseen alueille, joilta tarvittava infrastruktuuri puuttuu. Yhteistyössä

Computer Aid Internationalin kanssa toteutetussa projektissa tavarankuljetuskonteista tehdään Dell Wyse Thin Client -työasemaa hyödyntäviä luokkahuoneita. Aurinkovoiman avulla toimiva kontti tarjoaa oppimis- ja kehittymisympäristön jopa 20 hengelle. Dell Technologies on tähän mennessä rahoittanut 18 konttia kuudessa maassa. Microsoft on tukenut yhteistyöprojektia myöntämällä Computer Aid -järjestölle Technology for Social Impact -apurahan.

  • Dell Technologies on lahjoittanut Translational Genomics Research (TGen) -instituutille kuuden vuoden ajanjaksolla 30 miljoonaa dollaria lasten syöpähoidon tukemiseksi. Lahjoitus on toteutettu teknologisen ja vapaaehtoistyökumppanuuden muodossa. Dellin teknologian avulla TGen on onnistunut kasvattamaan laitteistonsa laskentatunnit lähes nelinkertaiseksi. Lisääntyneen laskentatehon ansiosta tutkijat ja lääkärit voivat sekvensoida potilaiden DNA- ja RNA-dataa ja löytää entistä parempia ja nopeampia hoitomuotoja.

Sitoutuminen eettisyyteen ja yksityisyydensuojaan

Eettisyys ja yksityisyydensuoja ovat avainasemassa positiivisen yhteiskunnallisen vaikutuksen rakentajina. Kiihtyvän teknologisen kehityksen ja muuttuvan sääntelyn ajamina niin asiakkaat kuin työntekijät asettavat teknologiayrityksille yhä tiukempia vaateita. Dell Technologiesin edelläkävijyys eettisyyteen ja yksityisyydensuojaan liittyvissä asioissa on yritykselle tärkeä erottautumistekijä. Sitoutuminen eettisen liiketoiminnan ja yksityisyydensuojan standardien kasvattamiseen on tärkeä osa Progress Made Real -työtä.

  Lisätietoja

 

Dell Technologies (NYSE:DELL) auttaa organisaatioita ja yksilöitä rakentamaan digitaalista tulevaisuuttaan ja muuttamaan työ- ja elintapojaan. Yritys tarjoaa alan laajimpia ja innovatiivisimpia teknologiaratkaisuja pilvipalveluista edge-laskentaan. Dell Technologies -yritysperheeseen kuuluvat Dell, Dell EMC, Pivotal, RSA, Secureworks, Virtustream ja VMware.

  Ota yhteyttä: Markkinointi- ja viestintäjohtaja Päivi Kivikoski-Lahtinen, paivi.kivikoski(at)dell.com

Continue Reading
Haluaisitko lukea lisää saman tyyppisistä aiheista?

Related Posts

Näytä enemmän
Kaikkia kommentteja valvotaan. Asiaan liittymättömiä tai epäasiallisia kommentteja ei julkaista. Lähetä teknisiä asioita koskevat kysymyksesi tällä lomakkeella Support Forums tai asiakastukeen contact Dell EMC Support