Etätyö tuli jäädäkseen – ja se koskettaa koko Suomen kilpailukykyä

JAA:
Copied!

Etätyö

 

Koronaepidemian mukana valtavasti yleistynyt etätyö on tullut jäädäkseen, ja siihen niin työntekijöiden kuin IT-päättäjien täytyy sopeutua. Miksi on tärkeää huolehtia kotona työskentelyn tuottavuudesta, tietoturvasta ja viihtyvyydestä?

Digiloikka on kaikille tuttu asia, ja välineet siihen ovat olleet olemassa jo pitkään. Ne vain olisi pitänyt ottaa käyttöön. Keväällä loikka sitten otettiin yhdessä yössä, ja alkoi ennennäkemätön etätyön ihmiskoe ympäri maailmaa. Mitään tilastoa ei vielä ole julkaistu siitä, moniko Suomessakin siirtyi tekemään töitä kotona, mutta luku lienee useita satoja tuhansia. Kun päälle lasketaan koululaiset ja opiskelijat, muutos koski helposti yli miljoonaa suomalaista.

Paljon käytetty ilmaisu nykytilanteesta on “uusi normaali”. Mutta onko se osuva?

”Kotona työskentelyssä se normaali on hyvin henkilökohtainen verrattuna toimistoympäristöön, jossa voidaan noudattaa yhdenmukaisempia ja tarkemmin säädeltyjä tapoja tehdä työtä. Nyt esimerkiksi tietoturvan säädelty ympäristö on räjäytetty hajalle, kun monien on esimerkiksi ollut pakko ottaa työkäyttöön oma laite”, Dell Technologiesin päätemyynnistä vastaava Jenni Vuorio kertoo. ”Tietokone on nyt todellakin personal computer”, hän jatkaa.

Kolmen aallon prosessi IT-johdon matkalla

IT-päättäjien näkökulmasta etätyön nousua pandemian seurauksena Jenni Vuorio kuvailee kolmen aallon prosessina.

“Ensimmäisessä aallossa IT:n vastuulla oli nopea reagointi ja etätyön mahdollistaminen, jotta toiminta voi jatkua. Toisessa aallossa tietohallinto sitten teki eräänlaista tilanteen uudelleen kalibrointia – tai toivon mukaan teki, eli kävi läpi mitä on opittu ja miten siirrytään eteenpäin. Syksyn tullen on jo aika edetä kolmanteen aaltoon, innovointiin”, Jenni Vuorio sanoo.

Innovaatioaalto alkaa havainnosta, että kyseessä on pidempiaikainen tilanne. IT-johdolle se tarkoittaa, että teknologian pitää tukea työn tekemistä ja kilpailukykyä, olipa työn tekemisen tapa ja paikka mikä tahansa. Ei vain organisaation itsensä vuoksi, vaan koko Suomen edun vuoksi.

“Meillä on käsillä tuottavuushaaste, joka koskee kaikkia yhteiskunnan aloja. Niin yritysten kuin julkishallinnon pitää kehittää tavat toimia tehokkaasti, modernisti ja tietoturvallisesti”, Vuorio sanoo.

IT-johtamisen pitää mukautua pysyvään etätyöhön

Hän muistuttaa, että tietohallinto on jo entuudestaan ollut millä tahansa toimialalla isossa roolissa. Siksi juuri IT-johtaminen joutuu uudessa tilanteessa valokeilaan: se tarvitsee uusia toimintamalleja, luovuutta ja innovatiivista otetta. Samanaikaisesti pitää ratkaista, miten tuottavuus pysyy yllä tietoturvallisesti ja työntekijöitä motivoivalla tavalla.

“Pitää ylipäätään miettiä, mitä IT:n johtaminen tarkoittaa maailmassa, jossa ihmiset ovat hajallaan. Pysyvän etätyön olosuhteissa on myös IT-johdon asiana pitää yllä työntekijöiden työkykyä ja -motivaatiota toimivien ja ergonomisten ratkaisujen avulla. Myös tietoturva pitää saada sille tasolle, että työntekijän ei tarvitse kaiken aikaa pelätä, että hän on se heikoin lenkki. Oikeasti ihminen toki aina on juuri sitä. Silti tietohallinnon pitää kyetä varmistamaan, että kotikonttorissa työskentely on turvallista”, Vuorio sanoo.

Tietohallinnon pitää huolehtia, että kotitoimistoissa kaikki tarvittavat työvälineet ovat saatavilla. Työn tuottavuutta parantaa oikeaan osuva päätelaitevalinta, jonka avuksi Dell on luonut monen erilaisen käyttäjäpersoonan mallin. Työn tekemisen osana pitää myös mahdollistaa viestintäsovellusten täysimittainen käyttö.

Jenni Vuorio toivoo, että menossa olleita ja suunniteltuja IT-kehitysprojekteja jatketaan. “Pienenä kansakuntana meillä ei ole kilpailukykyä, ellemme pysy kehityksen kärjessä. Haluan rohkaista, että tämä moniulotteinen tilanne on mahdollista ottaa hyvin haltuun. Englanniksi sanottuna keväällä olennaista oli do it light, nyt do it right”, Vuorio sanoo.

Osallistu Dell Tech Live 2020 – Work Redefined virtuaaliseen tapahtumaamme ma 21.9. kello 10.00 – 12.30. Ilmoittaudu täällä

Aiheesta lisää webinaaritallenteissamme täällä 

Haluatko pysyä ajan tasalla sivuston päivityksistä? Tilaa uutiskirje

 

Continue Reading