Tiedote 7.3.2019: Dell Technologies vetoaa Euroopan valtioihin ja IT-toimialaan: ”Suunnatkaa julkisiin hankintoihin käytettävät 45 miljardia kestäviin valintoihin”

Yhtenä maailman johtavista teknologia-alan toimijoista Dell Technologies kehottaa Euroopan valtioita ja IT-toimialaa nykyistä voimakkaammin edistämään kestävämpää tulevaisuutta. Dell Technologies peräänkuuluttaa ympäristöystävällisyyden ja kestävän kehityksen huomioimista julkisissa IT-hankinnoissa. Valtavalla ostovoimallaan Euroopan valtiot ja eurooppalaiset IT-toimijat pystyvät vaikuttamaan merkittävästi kestävän kehityksen huomioimiseen hankintaprosesseissa ja -kilpailutuksissa.

EU-jäsenvaltioiden julkisen sektorin ostovoiman arvioidaan olevan vuositasolla noin 1,8 biljoonan euron luokkaa.[1] Tästä kokonaissummasta IT-hankintojen osuuden odotetaan kasvavan jopa 45 miljardiin euroon vuoteen 2021 mennessä. Jos jäsenvaltiot yhteistuumin nostavat kestävän kehityksen painoarvoa IT-hankinnoissa, on tällä merkittäviä vaikutuksia yhteiskuntaan ja ympäristöön. Samalla myös ostettujen tuotteiden ja palvelujen kokonaiskustannukset pienenevät.

Vuoden 2014 EU:n julkisten hankintojen direktiivi mahdollisti muiden kuin hintakriteerien huomioimisen julkisissa kilpailutuksissa. Vaikka direktiivi on suurilta osin jalkautettu jäsenvaltioiden kansalliseen lakiin, Euroopan komission selvityksessä ilmeni, että 55 prosenttia EU:n sisäisistä julkisista kilpailutuksista voitetaan yhä pelkällä hintakilpailulla. Oxford Analytica on Dell Technologiesin toimeksiannosta tutkinut asiaa. Tutkimuksessa selvisi, että puutteellinen dialogi alan toimijoiden kesken sekä epätietoisuus oleellisista kriteereistä luo esteitä vastuullisten hankintamenettelyjen käyttöönotolle.

Jos sekä päättäjät että yrityskenttä yhteistuumin panostavat näiden esteiden ylittämiseen, voi Eurooppa toimia vastuullisten hankintamenettelyjen suunnannäyttäjänä muulle maailmalle.

Jotta nämä tavoitteet saavutetaan, Dell Technologies kehottaa:

  • Euroopan komissiota tukemaan toimialaspesifien ohjeiden kehitystyötä ja tiedonjakoa kestävän kehityksen kriteerien huomioimiseksi julkisissa hankinnoissa. Ohjeistukset tulee toteuttaa yhteistyössä asiaankuuluvien toimialojen, asiantuntijoiden ja valtiollisten sidosryhmien kanssa. Ohjeistusten tulee olla linjassa olemassa olevien kansainvälisten viitekehysten ja toimialojen parhaiden käytäntöjen kanssa. Komission tulee myös mahdollistaa kapasiteetin rakentaminen, parhaiden käytäntöjen jakaminen ja tilanteen seuranta yli valtiorajojen.
  • EU:n jäsenvaltioita omaksumaan kestävän kehityksen periaatteet oletusarvoina julkisissa hankintamenettelyissä. Jäsenvaltioiden tulee tarjota julkisiin hankintoihin osallistuville toimijoille työkaluja, kehittää eri tahojen osaamista ja resursseja sekä fasilitoida yhteistyötä toimijoiden välillä.
  • IT-toimialaa jakamaan kestävää IT-elinkaarta tukevia parhaita toimintatapoja ja innovaatioita Euroopan komission ja kansallisten sidosryhmien kanssa. Yhteistyössä Responsible Business Alliancen kanssa toimialan tulee määritellä ja kehittää yhteisiä vaatimuksia hankintaketjujen vastuullisuuden arvioimiseksi. Osana tätä hanketta Dell Technologies sitoutuu vuonna 2019 edesauttamaan Responsible Business Alliancen (RBA) työtä, jossa luodaan parhaillaan vastuullisia IT-hankintoja koskevaa ohjeistusta.

Dell Technologiesin toiminta-ajatuksena on luoda teknologioita, jotka auttavat ihmistä menestymään. Maailmanlaajuisten vastuullisuushankkeiden edistäminen on tärkeä osa tätä päämäärää.

Dell Technologiesin tuotteilla on lukuisia vastuullisuus- ja ympäristöystävällisyyssertifikaatteja, ja vastuullisuus on myös tärkeä tuoteinnovaatioiden ajuri. Vuodesta 2012 alkaen Dell Technologies on lisännyt tuotteidensa energiatehokkuutta 60 prosentilla. Yrityksen tavoitteena on saavuttaa 80-prosenttinen tehokkuuskasvu vuoteen 2020 menneessä. Jo 90 prosenttia Dell Technologiesin tuotteista täyttää kansainvälisen ENERGY STAR -standardin vaatimukset.

Dell Technologies on saanut useita palkintoja vastuullisuutta edistävästä työstään. Viimeisen viiden vuoden aikana Dell Technologies on luokiteltu yhdeksi maailman vastuullisimmista yrityksistä. Dell Technologies on myös täysin omaksunut Responsible Business Alliancen ohjesäännöt osaksi omaa toimintaansa ja hankintaketjuaan.

Louise Koch, Dellin Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan vastuullisuusjohtaja kommentoi: “Dell Technologies on nähnyt suoraan kiertotalouden hyödyt sekä liiketoiminnalle että ympäristölle. Näiden toimintatapojen käyttöönotossa ei ole häviäjiä: ne vähentävät samanaikaisesti niin energiankulutusta, kustannuksia kuin ympäristökuormitusta. Yhteistyössä Responsible Business Alliancen (RBA), Euroopan valtioiden ja alueella toimivien yritysten kanssa voimme paremmin vastata ilmastonmuutoksen kaltaisiin kriittisiin huolenaiheisiin.”

“Teknologian maailmanlaajuisen kysynnän kiihtyvä kasvu vaatii yhä enenevissä määrin yhteistyötä sekä IT-teollisuuden sisällä että alan ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Näin kehitämme entistä parempia standardeja ja toimintatapoja, ja rakennamme yhdessä kestävämpää tulevaisuutta”, lisää Aongus Hegarty, Dell EMC:n Commercia-liiketoiminnan Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan markkinoiden toimitusjohtaja “Julkiset hankinnat ovat vain yksi alue, jossa piilee merkittävä kestävän kehityksen potentiaali. Peilaten kansainvälisiin standardeihin ja eri toimialojen parhaisiin käytäntöihin, voimme kehittää entistä vastuullisempia IT-hankintamenettelyjä. Haluamme toiminnallamme tukea vastuullisempaa tulevaisuutta, ja tästä syystä olemme päättäneet ottaa aktiivisen roolin näiden menettelyjen kehittämisessä.”

[1] Lähde: What is GPP? Euroopan komissio, http://ec.europa.eu/environment/gpp/what_en.htm. Viitattu 15.11.2018

Lisätietoja:

https://corporate.delltechnologies.com/en-us/social-impact/advancing-sustainability.htm

YHTEYSHENKILÖT:

Sarah O’Donnell,

Global Communications, Dell

sarah_odonnell(at)dell.com

+44 (0)7739 322421

Päivi Kivikoski-Lahtinen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja, Dell EMC Suomi
paivi.kivikoski(at)dell.com
040 635 8768

About the Author: Dell Technologies